Japanilaisvalmistajat eivät ole panostaneet pieniin tila-autoihin aivan yhtä voimakkaasti kuin pieniin katumaastureihin. Honda on kuitenkin edennyt jo toiseen sukupolveen. FR-V:n edeltäjässä, vaatimattomasti menestyneessä Streamissa penkit olivat kolmessa rivissä. Nyt perustaksi on otettu CR-V -katumaasturin pohjalevy ja Streamiin verrattuna autoa on lyhennetty ja levennetty, koska autossa on kaksi kolmen hengen istuinriviä.
Ensisilmäyksellä FR-V näyttää kromiosineen puhdaslinjaisen tyylikkäältä. Tarkemmalla tutkimisella löytää muutamia muotoja, jotka eivät ole yksiselitteisen tyylikkäitä. Sivuseinät eivät kaarru tavanomaiseen tapaan sisäänpäin, vaan katto on hyvin leveä kolmen vierekkäisen istujan tilojen lisäämiseksi. Vyötärölinja on korkea, mikä yhdessä takapään "suurikokoisen" muotoilun kanssa antaa raskaan vaikutelman.
FR-V:n leveys, 181 cm, on kapeampi kuin esimerkiksi uuden Ford Focuksen. Tämä tuntuu yllättävältä, sillä lisätila sivusuunnassa ei olisi pahitteeksi. Reunimmaiset etuistuimet on sijoitettu hyvin lähelle seinää. Kolmannen aikuisen etumatkustajan ottaminen mukaan edellyttää keski-istuimen siirtämistä limittäin reunapaikkojen kanssa. Takana tilaa on leveyssuunnassa hyvin ja myös polvitila riittää pitkällekin matkustajalle. FR-V:n mitoituksessa on kuitenkin turhaa niukkuutta. 184-senttinen kuljettaja joutuu säätämään istuimen takimmaiseen asentoonsa.
Kaikesta huolimatta FR-V:n sisätilat ovat kelvolliset kuudelle aikuiselle. Tähän ei pysty mikään muu pieni tila-auto. 2-rivisyyden suuri etu on myös kunnollinen tavaratila. Tavaratilan pohja on laajennettuna tasainen ja istuimien taittelu monikäyttöasentoon sujuu näppärästi, mutta tavaratilan suojaverhon suunnitteluun olisi voinut panostaa hieman enemmän. Takaluukun aukko on yllättävän kapea ja takaluukku jää auki-asennossa varsin alhaalle. Keskimmäisen etuistuimen voi taittaa pöydäksi/kyynärnojiksi, mutta nojana istuin ei ole optimaalinen.
Etuistuimet ovat kohtuullisen hyvät. Pientä moitetta voi antaa kapeudesta ja siitä, että istuimet ovat alimmassakin asennossaan varsin korkealla niukka pääntila huomioiden. Autoon kulkeminen on poikkeuksellisen helppoa. Istuimet ovat reunoilla, kynnykset ovat matalia ja istuimet on sijoitettu sopivalle korkeudelle: autoon ei tarvitse laskeutua eikä nousta. Näkyvyys etuviistoon on ainakin autoon tottumattoman näkökulmasta heikko. Tavanomaista reunempana istuttaessa tila-automaisen viisto pilari tulee tavanomaista pahemmin näkökenttään. Kupera takaikkuna vääristää hieman näkymiä sisäpeilistä.
FR-V:n moottorivaihtoehdot ovat 1,7- ja 2,0-litraiset bensakoneet sekä myöhemmin Suomeen saapuva 2,2-litrainen diesel. Koeajettu 2,0-litrainen on tuttu mm. Accordista ja CR-V:stä. Tehoa on 110 kW/150 hv ja moottori on varustettu muuttuvalla imuventtiilien ajoituksella. Honda osaa tunnetusti moottorien tekemisen ja tämäkin voimanlähde vetää hienosti pienilläkin kierroksilla ja toisaalta kierrosherkkyyttäkin löytyy. Ohituskiihtyvyys viitosella on erinomainen, mutta kuutonen on selvä ylivaihde, jolla kiihtyvyys on vaisua. Ilmoitetut kulutuslukemat ovat luokan keskitasoa suuremmat. Kaikkiaan moottori on eräs parhaista 2,0-litraisista.
Hondissa on nähty varsin monimutkaisia alustarakenteita ja tässäkin tapauksessa takapäässä on monenlaisia tukivarsia. Tällä kerralla hienon rakenteen avulla on myös saavutettu hyvä tulos. Ennen kaikkea jousitusmukavuus on hyvä. Pienet epätasaisuudet suodattuvat hyvin eikä isommistakaan töyssyistä seuraa suurempia ongelmia.
Ajo-ominaisuuksissakaan ei ole suuria ongelmia, mutta kevyen ohjauksen tunto ja palauttavuus eivät edusta aivan huippua. FR-V ei ainakaan tottumattoman kuskin käsissä kulje aivan suoraan, vaan suuntaa joutuu korjailemaan. Ilmeisesti ilmiö voidaan luokitella uraherkkyydeksi. Kaupungissa FR-V on yllättävän näppärä.
Rengasmelu kuuluu jo kaupunkinopeuksissa, mutta silti ne eivät nouse tavanomaista kovemmiksi maantienopeudessa. Myöskään moottorin ääni ei pahemmin häiritse. Kattoikkunan suoja rämisee kuopissa. FR-V on kokonaisuutena hieman luokan keskitasoa hiljaisempi.
FR-V:n varustelu määräytyy moottorin mukaan. 1,7-litraisessa Comfortissa on vakiona mm. 8 turvatyynyä, CD/radio ja sähkölasit edessä ja takana. 2,0-litraisen Executiven varustelu onkin jo varsin täydellinen: ESP, vakionopeussäädin, sähkötoiminen kattoluukku, sadetunnistin, sumuvalot ja CD-vaihtaja. Ajovalonpesimiä ei ole eikä etumatkustajien turvatyyny ole poiskytkettävä. Metallivärin lisähinta on 590 euroa ja muita tehdasasenteisia lisävarusteita ei ole saatavissa.
Hallintalaitteista huomio kiinnittyy ensimmäisenä kojelautaan sijoitettuun vaihdekeppiin, jonka liikerata ei ole aivan optimaalinen, mutta vaihteensiirto sinänsä toimii kevyesti ja napakasti. Kojetauluun sijoitetun käsijarrun käyttö vaatii tottumista. Parempi ratkaisu olisi ollut moderni sähkönappi. Sähköisten lasinnostimien kytkimet jäävät hieman piiloon ratin taakse. Muuten toiminnot noudattavat hyvää japanilaista käytäntöä. Ratissa on radion ja vakionopeussäätimen käyttönapit.
Sisustus on tyyliltään hillitty ja yllätyksetön. Kojelaudassa on reilusti puujäljitelmää, joka on kuitenkin asiallisen näköistä. Tyylillisesti puujäljitelmää, metallijäljitelmää ja ruskahtavan harmaata muovia ja kangasta yhdistelevä sisustus ei ole kovin harmoninen kokonaisuus. Laatuvaikutelma on normaalia, hyvää tasoa ja työn jälki on virheetöntä.
Pieniä tila-autoja on markkinoilla runsas valikoima myyntimääriin nähden. On hienoa, että joku lähtee toteuttamaan vastaustaan tähän autoluokkaan niin erilaisin ajatuksin kuin Honda. 2-rivisessä kuuden hengen autossa on kiistattomat etunsa niin 5 hengen kuin 7 hengen malleihin verrattuna. Toki ratkaisusta on myös lievää haittaa ajatellen käyttöä silloin, kun kaikkia istumapaikkoja ei tarvita. Hinta on luokan keskitasoa ja FR-V tulee varmasti löytämään asiakkaita varsin tuntemattomaksi jäänyttä edeltäjäänsä paremmin.
